meistä

About us

Meillä keskitytään tarjoamaan yhtenäisiä palvelukokonaisuuksia huippuammattilaisten toimesta. Olemme motivoituneita alan ammattilaisia mikä tekee meistä myös vaativia itseämme ja työtämme kohtaan, joten voit olla varma, että saat aina vain parasta. Meille on myös tärkeää, että palvelukokemus on kaikkinensa mieluinen, joten kehitämme ja otamme kehitysehdotuksia mielellämme vastaan.

Olemme nousseet lyhyessä ajassa yhdeksi Helsingin suosituimmaksi kampaamoksi ja aiomme jatkaa samalla tiellä. Siitä hetkestä asti, kun avasimme ovemme ensimmäisen kerran, olemme työskennelleet tauotta, jotta pystymme tarjoamaan parasta palvelua asiakkaillemme.

Tavoitteemme on kasvaa ja saavuttaa jotain mitä tällä alalla, tässä maassa ei vielä ole nähty.

Pysythän siis kuulolla!

The salon

Salongissamme haluamme tarjota kodinomaisen,
seesteisen ympäristön,
kuitenkin ylellisesti toteutettuna.

Haluamme tälläkin saralla jatkuvasti kehittyä ja kehittää,
jotta asiakkailla,
sekä meillä itsellämme
olisi ihastuttava ympäristö missä oleilla.

kaareva kuva 2

Mitä siitä syntyisi jos kampaajat tekisivät töitä olohuoneessa?
Siitä syntyi Onda!

Ondan inspraationa toimi jenkkielokuvien kampaamokäynnit,
missä asiakkaat ja kampaajat kohtaavat ystävinä, jakavat ilot ja surut yhdessä muiden asiakkaiden ja kampaajien kesken.
Onda oli unelma kohtaamispaikasta, jossa jokaisen perustarve täytetään kodinomaisessa ympäristössä,
mutta ylellisyyttä unohtamatta, sillä sitä me jokainen tarvitsemme arkeemme.

Me Ondassa työskentelemme tiiminä ja haluamme
tarjota asiakkaillemme aina parasta, mistään tinkimättä.
Onda on ideologia, joka yhdistää aivan kaikkia.
Onda on perhe minne jokainen otetaan avosylin vastaan juuri sellaisena kuin on.
Meillä on kova halu kehittyä aina vai paremmiksi ja
siksi emme ikinä tyydy seilaamaan vain virran mukana.

Our Brands

Olemme mielettömän onnellisia, että saamme jakaa tätä matkaa huippubrändien kanssa.

Olemme tarkasti valinneet yhteistyökumppanimme,
jotta pystymme toteuttamaan työmme aina laadukkaasti ja siihen tarvitsemme markkinoiden laadukkaimmat tuotteet.

Tuotteiden laadukkuus on nimittäin avainasemassa,
jotta voimme tehdä työmme hyvin ja myös yksi iso osatekijä, jotta hiukset pysyvät myös kotona kampaamokäyntien välillä parhaassa mahdollisessa kunnossa.
Hiusten muotoilu vaatii aina muotoilutuotteita, vähintään lämpösuojan.

Löydät tarvittavat tuotteet matkaasi meiltä Ondalta tai verkkokaupastamme

faqs

Täältä löydät usein kysyttyihin kysymyksiin vastaukset.

Jos et löydä etsimääsi, ole rohkeasti yhteydessä puhelimitse liikkeeseemme 0503618618 tai sähköpostilla osoitteeseen info@ondabeauty.fi.

Huomioithan, että liikkeeseen soittaessasi, meillä kaikilla saattaa olla kädet kovasti töitä täynnä ja aina emme pääse vastaamaan puhelimeen.

Olemme auki sopimuksen mukaan ma – su.

Voit olla meihin yhteydessä joko puhelimitse tai sähköpostilla:

0503618618
info@ondabeauty.fi

Huomaathan, että emme aina välttämättä pääse vastaamaan puhelimeen mikäli olemme asiakkaan kanssa. Tässä tapauksessa soitamme takaisin mahdollisimman pian.

Kyllä myymme. Voit ostaa lahjakortin kätevästi suoraan netistä:

Maksullisia tienvarsipaikkoja löytyy aivan liikkeemme lähietäisyydeltä sekä tien toiselta puolelta sijaitsevalta Hietalahden torilta, mistä löytyy runsaasti ja melko varmasti aina parkkipaikka.

Jos olet myöhässä, ole ystävällisesti siitä yhteydessä suoraan liikkeeseen. n. 15 minuutin myöhästyminen voidaan vielä mahdollisesti kiriä kiinni, mutta jos myöhästyt enemmän, voidaan aikaasi joutua siirtämään, jotta pystymme tarjoamaan sinulle kokonaisen palvelun. Tässä tapauksessa veloitamme sinulta kuitenkin 100% palvelun hinnasta.

Lönnrotinkatu 33-35,
00180 Helsinki
info@ondabeauty.fi

Loading…

Meistä